Heippa!
Tosiaan, nyt ollaan Suomessa. Nyt on lauantaiaamu, jota vietän kahvikuppi kourassa mennyttä 5 viikkoa muistellen. Ja kiitos Tiia kun opetit mut tähän pakolliseen aamukahviin... Not.
Mulla on ihan hirveän haikea olo. Surullinen olo. Tottakai on ihanaa olla kotona ja nähdä perhe ja ystävät, mutta fakta on se, että mä rakastin Englantia ja Hastingsia. Mä rakastan Englannin kulttuuria, englantilaisia ihmisiä ja sitä lämpöä mikä huokuu niistä ihmisistä vaikka ulkona onkin jäätävän kylmä. Hastings alkoi 5 viikon aikana tuntumaan jo kodilta ja tuntui todella kamalalta jättää se. Isäntäperheen jättäminen tuntui myös hirveältä, samoin kun ihanimman Serenityn supertiimin jättäminen. Mulla tulee kaikkea niin kamala ikävä, että en osaa kuvitellakkaan. Onneksi on kuitenkin muistot. Ja Facebook ;)
Nyt ei auta kun alkaa elämään taas sitä elämää minkä jätti taakseen Suomeen. Ehkä tämä vielä iloksi muuttuu.
.
lauantai 2. maaliskuuta 2013
torstai 28. helmikuuta 2013
Last week! OMG!!
Heyy!
Lauantaina lähdettiin kiertämään Lontoota toiseen otteeseen.
Tällä kertaa keskityttiin vaan shoppailuun, yllätys yllätys.
Tiian pomo oli vinkannut, että Hastingsin Information
Centeristä saa junalippuja ostettua tuntuvalla alennuksella ja mehän
suunnattiin heti sinne. Jep, liput sai melkein 8 puntaa halvemmalla ja se oli
erittäin jees. Kieltämättä mulla kävi mielessä pieni ajatus, että tässä on joku
koira haudattuna mutta se sitten unohtui.
Lauantaiaamuna 9.30 hypättiin junaan. Lipuntarkastaja pyysi
kaikkia näyttämään lippuja ja meikäläiset kirkkain silmin vetäisi halvat
junaliput esille. Lipuntarkastaja kertoi meille, että nämä kyseiset liput ei
käy tässä junassa. No niinpä tietysti. Yleisesti ottaen kaikki tämän maan
asukit kenen kanssa on tullut asioitua ovat olleet todella ystävällisiä ja
mukavia, paitsi tämä henkilö. Töykeästi hän ilmoitti, että te jäätte pois
ensimmäisellä asemalla Lontoossa. Kiitos vaan… Onneksi siellä asemalla meitä
autettiin ja päästiin vihdoin Lontoon keskustaan.
Päivä Lontoossa meni kivasti. Ihmisiä oli aivan jäätävän
paljon ja tuuli oli kylmempi kuin Suomessa -30 astetta, mutta on se silti niin
upea paikka. Kierreltiin kaupoissa ja vähän shoppailtiin ja käytiin syömässä.
Tulomatka junalla oli taas sellaista seikkailua. Ensin
Lontoon asemalta piti matkustaa johonkin paikkaan nimeltä East Croydon?! Öö
jep. Siellä oltiin kysymysmerkkeinä, mutta onneksi täältä löytyi ystävällistä
henkilökuntaa ketkä meitä opasti. Tämä kyseinen henkilökunta myös kysyi
ollaanko ruotsalaisia. EI. Meitä on myös luultu saksalaisiksi ja yksi asiakas
töissä luuli mua skottilaiseksi. Hahaa, ei ihan. Matka Lontoosta Hastingsiin
kesti junavaihtoineen yli 2 tuntia… Hohhoijaa. Oltiin kotona vasta puoli 11
illalla ja arvatkaa vaan kuinka rättipoikkipuhki.
Sunnuntaina kierreltiin Hastingsin Vanhan Kaupungin
pikkuputiikkeja. Siellä oli ihana tunnelma. Sunnuntaiaamupäivä pikkukaduilla.
Kahvi tuoksuu ja linnut laulaa. No okei, linnut ei laulanut. Lokit ei laula, lokit
rääkyy. Ne rääkyy myös joka aamu meidän ikkunan takana. Siellä ne rumilukset
istuu katon reunalla ja jokainen raakkuu vuorollaan. Yäk. Kaupoista tuli
ostettua hieman matkamuistoja ja tuliaisia. Sunnuntai-iltana käytiin
kävelemässä rannalla. Pimeä meri on niin pelottava!
Maanantaisen vapaapäivän missio oli metsästää uusi
matkalaukku. Voi kyllä. On tullut shoppailtua sen verran, että vaatteet ja
etenkään mun uusi kenkäkokoelma ei mahdu laukkuun. Pikku kierroksen jälkeen
laukku löytyi Sports Directista 17 punnalla!! Huhhuh. Laukun oikea hinta oli 50
puntaa eli aika hyvä diili ;) Raahatessamme laukkua kotiin meidät pysäytti
nainen ja kysyi mistä ollaan laukku ostettu kun oli noin halpa. No niin! Ei
mikään ihme, että ihmiset keskustassa tuijotti meidän uutta laukkua koko ajan
kun siinä komeili kissan kokoinen 70% DISCOUNT lappu! Mä jo kuvittelin, että
yks mies meinasi ryöstää meidät kun se jäi kyyläilemään tota laukkua. Jepjep
Laura…..
Tiistaina mulla oli tosi karmea kurkkukipu ja töissäkin olin
vähän horroksessa koko ajan. Hutera olo eikä kävelymatka kotiin auttanut asiaa.
Tiistai-ilta meni vaan peiton alla maatessa. Onneksi Bob ja Viv antoi mulle
lääkettä!
Keskiviikko. Enää päivä jäljellä. Ihan hullua. Töissä
oli haikea fiilis kun ajatteli, että pari päivää enää. Työkaveritkin koko ajan
kyseli mun kotiinlähtöfiiliksiä ja siinä se todellisuus jotenkin iski. Mä oon 2
päivän päästä jo kotona. Apua.
Keskiviikkoiltana Bob ja sen kaveri David vei meidät pieneen
englantilaiseen pubiin. Keskiviikkoiltaisin siellä on bändi soittamassa
bluegrass – musiikkia. Ei ihan meikäläisen musiikkimaulle sopivaa, mutta
livemusa on kuitenkin aina livemusaa. Sitä on niin ihana katsoa ja kuunnella. David
tarjosi meille muutamat sidukat ja oli muutenkin mukava ilta muutamaa ällötystä
lukuun ottamatta!
Torstaina oli tosiaan viimeinen päivä töissä… Koko päivän
oli superhaikea fiilis ja kun lähdön paikka läheni, se muuttui vaan
haikeammaksi. Kaikkia ihania työkavereita tuli halailtua ja muutama kyynelkin
tirautettua. En voi käsittää miten aika on mennyt näin nopeasti. Ei voi kyllä
kukaan muukaan. Mulle tulee ihan hirveä ikävä koko Serenityn ihanaa porukkaa. Julie, Star, Michael, Vicky,
Ashleigh, Penny, Jaz, Amie, Abbie ja Camilla, I will miss you all!! xoxo <3
perjantai 22. helmikuuta 2013
Tornin huipulla huojumista ja töihin juoksemista
Hi there!
Perjantaiaamuna nukuttiin ensimmäistä kertaa pommiin. Tiia
oli unohtanut laittaa herätyskellon soimaan ja mä nyt vaan yksinkertaisesti
omistan niin hyvät unenlahjat, että jos olisi torkuttamisen
maailmanmestaruuskisat, mä voittaisin ne. Pieni paniikki tuli ja kahvit jäi
juomatta. Puolijuoksulla vedettiin töihin ja ei onneksi myöhästytty kuin
muutama minuutti.
Viikonloppu tuli ja meni. Jälleen kerran liian nopeasti.
Saatiin taas maanantait vapaaksi töistä ja lähdettiin seikkailemaan
pikkukaupunkiin nimeltä Rye. Hastingsista Ryeen kesti junamatka noin 25min, eli
ei paha.
Puolen päivän jälkeen hypättiin junaan. Matkalla näkyi
ihanaa maalaismaisemaa ja varmasti miljoona lammasta. Saavuttiin Ryen
pikkuiselle juna-asemalle ja ensiksi päätettiin etsiä St. Maryn kirkko. Meidän
hostdad Bob kehotti menemään sinne ja etenkin maksaa muutama punta, että pääsee
kapuamaan ylös torniin. Kirkko ja sen piha oli kaunis ja vanhanaikainen. Upeita
lasimaalauksia ja holvikaaria sekä aavistuksen mystinen tunnelma. Mä en
myöskään ole mikään superuskovainen, mutta why not? Kirkko oli ehdottomasti
näkemisen arvoinen. Maksettiin muutama punta päästäksemme torniin. Voi tsiisus.
Ei ihmekkään, että Bob kehotti meitä menemään sinne ja jälkeenpäin kun
muistelee niin sillä oli aina sellainen vinkeä hymy naamalla kun se tästä
tornista puhui. Ja kyllä selvisi, että miksi. Matka ylös huipulle oli KAMALA.
Täytyi kavuta ahtaita käytäviä ja varoa koko ajan päätä ettei se kolahda
kattoon. Asiaa ei auttanut myöskään pienet rappuset/tikapuut joita piti
kiipeillä ylös. Olo oli aavistuksen horjuva koko ajan ja me Tiian kanssa
vinguttiin molemmat vuoronperään miten kamalaa tää on ja me suurin piirtein kuollaan
tänne. No ei nyt ihan. Oltiin vihdoin ylhäällä, samalla tasanteella mistä
löytyi kirkon kellot. Jalat täristen siellä hetki pällisteltiin kunnes tajuttiin,
että kappas. Siellä oli ulko-ovi, joka oli raollaan. Tiia yllytti mua avaamaan
sen ja APUA!! Ovesta pääsi tornin ulkotasanteelle. Jalat ja koko kroppa vaan
tärisi entistä enemmän kun astuttiin ulos. Aivan mielettömät näkymän koko
kaupungin yli, mutta kyllä meitä pelotti. Kaiken lisäksi tasanteen kaide oli
jotenkin tosi matalalla ja olo oli niin hutera koko ajan, että ei siellä kauaa
pystynyt olla. Mä pelkään korkeita paikkoja ihan kuollakseni, mutta pakkohan
toi nyt oli nähdä. Ihan käsittämättömän upea näköala. Kun päästiin takaisin
maan kamaralle oli niin voittajafiilis.
Kirkolta lähdettiin kiertelemään ihanaa pikkukaupunkia ja
käytiin lounaalla. Kylä oli pieni, mutta supersöpö. Ei tullut oikeen mitään
shoppailtua, mutta ihan hyvä vaan!
Tiistaina, keskiviikkona ja torstaina perushommia. Aamulla töihin ja illalla kotiin
päivälliselle. Tai itse asiassa illalliselle. Tälläkin viikolla on ollut ruoka
melkein joka päivä vasta 8 aikaan illalla. Voi morjens.
Keskiviikkoiltana käytiin Ye Olde Pumphouse nimisessä
paikassa juomassa juomat. Se on kyllä niin söpö ja tunnelmallinen. Siellä me
Tiian kanssa kelailtiin kaikkia näitä 4 viikon aikana tapahtuneita juttuja. On
sitä tullut tehtyä kaikenlaista ja ihan kiva palata ensi viikolla Suomeen,
mutta kyllä mulla tulee tätä paikkaa ikävä. Ja paljon. Tämä kokemus on ollut
niin mieletön ja todellakin once in a
lifetime.
Töissä on ollut kivaa. Työkaverit on kaikki niin mukavia ja
ystävällisiä. Asiakkaat myös. Mä oon taas tällä viikolla ollut ”love” tai ”darling”
tai ”sweetheart” tai ”honey” miljoona kertaa. Ihana kulttuuri. Love it. Yksi
asiakas ei edes tajunnut, että mä en ole täältä kotoisin vaan alko puhumaan
mulle jostain Englannin talvista muutama vuosi takaperin. Oli siinä aivan
äimänä, kun totesin ettei mulla ole hajuakaan tämän maan säätiloista viime vuosina
kun olen kotoisin Suomesta. Puhuin kuulemma niin sujuvasti. Tippiäkin on tullut
saatua aika kivasti, paras päivän saldo oli yhteensä 6 puntaa!
Torstaina oli illalliseksi chicken wingssejä. Se oli varmaan
mun elämän kamalin ruokailukokemus. Mä en ole mikään lihan suuri ystävä, mutta
kana yleensä menee. Mä inhoon kaikkia luita ja jänteitä ja sitkeetä lihaa ja
etenkin sitä läskiä. Ja nää kanansiivet oli niitä täynnä. Selvisin hengissä,
mutta aterian jälkeen oli aavistuksen etova olo. Y-Ä-K.
Huomenna, eli meidän vikana viikonloppuna täällä, on
Lontoopäivä part. 2. Jihuu!
xoxo, Laura
maanantai 18. helmikuuta 2013
Taas yksi työviikko ja Brighton part. 2
Hello everyone!
Maanantaina oli taas vapaapäivä kun työharjoittelupaikalla
oli hiljaista, niinkuin aina maanantaisin. Täällä on myös maanantaisin tosi
usein joitakin kauppoja ja kahviloita suljettuna. Outoa. Maanantaille oltiin
suunniteltu, että lähettäisiin kaupunkiin nimeltä Rye. Se on enemmänkin
sellainen vanha nähtävyyskaupunki eikä mikään shoppailuparatiisi.
Maanantaiaamuna kuitenkin todettiin sään olevan kamala eikä ollenkaan hyvä
nähtävyyksien kiertämiseen ja valokuvaamiseen, joten päätettiin pysyä
Hastingsissa.
Puolen päivän aikaan käveltiin Vanhaan Kaupunkiin ja käytiin
Kalastusmuseossa ja yritettiin löytää Hastingsin Luolat. Ja pah. Me ollaan
Tiian kanssa niin huonoja suunnistajia, että ei tullu taas kesää. Päädyttiin
kuitenkin sellaiseen paikkaan kuin East Hill. Viikonloppuisin tälle kukkulalle
pääsee kulkemaan hissillä, mutta kun oli maanantai, täytyi kavuta loputtomat
portaat ylös. Kukkulalta näkyi koko Hastingsin keskusta ja vähän pidemmällekkin
sekä merimaisema oli mieletön. Portaiden vieressä oli istumapenkkejä ja niihin
oli kaiverrettu poismenneiden henkilöiden nimiä ja kivoja asioita heistä. Niitä
oli ihana lukea.
Kukkulalla oli iso peltoaukea ja
todella märkää ja mutaista. Meinasin kaatua ainakin 5 kertaa! Kengätkin
hörppäsi aimo annoksen vettä. Kengät litisten ja sukat märkinä käveltiin
keskustaan lounaalle ja siitä vielä muutama kilometri kotiin. Joopajoo, oli
myös ihan kuningasidea laittaa uudet kengät jalkaan tolle reissulle.
Vanha Kaupunki & East Hill kuvia:
Tiistaina mentiin taas
työharjoittelupaikkoihin. Tammi-helmikuu on hiljaista aikaa ja sen kyllä
huomaa. Huoh, miten tylsää. 8-tuntinen työpäivä tuntuu ikuisuudelta ja koko
päivän jaloillaan seisoskelu on todella väsyttävää.
Tiistai-iltana lähdettiin
tsekkaamaan mitä tapahtuu Vanhassa Kaupungissa. Täällä tosiaan juhlittiin
Laskiaista viikon verran. Se oli viikon kestävä festivaali ja melkein joka
päivä tapahtui jossakin jotain. Laskiaistiistai oli loppuhuipennus ja silloin
Vanhassa Kaupungissa soitti erilaisia bändejä eri pubeissa ja ihmisiä parveili
kaduilla. Festivaalin teemana oli Mardi Gras ja suurella osalla ihmisistä oli
hienot aiheeseen kuuluvat maskit tai he olivat muuten pukeutuneet teeman
mukaisesti. Meininki oli aikamoista, sillä ihmisiä oli niin paljon, että
pubeihin ei mahtunut sisälle. Sielläkin pubissa missä me käytiin oli
aavistuksen ahdas tunnelma.
Keskiviikko ja torstai oli aika
hiljaiseloa. Aamulla töihin kävely, töissä seisoskelu ja töistä kotiin kävely.
Torstaina oli ystävänpäivä ja Tiia sai ystävänpäiväkortin salaiselta
ihailijalta. Hmm.. keneltäköhän? Ja sille tuli TIETYSTI paha mieli kun sillä ei
ollut mitään mulle. That’s what friends are for.
Perjantaina meni taas yksi
työpäivä ihan kivoissa tunnelmissa. Mun työkaverit on tosi mukavia. Etenkin
vanhempi naiskampaaja Star. Joo, sen nimi on oikeasti Star. Niinku tähti. Se on
todella mukava ja siltä oon oppinu paljon. Samoin nuorempi tyttö Vicky.
Tooodella ihana tyyppi ja aivan mieletön kampaaja. Se tyttö osaa föönata tukkaa.
Myös sen pelottavan Michaelin kanssa on mennyt hyvin. Se on ollut mulle tosi
mukava ja on ollut mielenkiintoista seurata sen työskentelyä. Aluksi olin sen
seurassa aina todella varpaillani, kun aamulla se ei saattanut edes tervehtiä.
Nyt se jo tervehtii ja juttelee päivät pitkät. Mun pomo Julie antoi mulle taas
maanantain vapaaksi. Julie on myös aivan ihana ihminen, joka koko ajan on
huolehtimassa työntekijöistään ja asiakkaista.
Perjantai-illan kunniaksi
lähdettiin muutamille drinksuille Vanhaan Kaupunkiin. Se on ihana paikka niin
päivällä kuin illalla ja kaikki sanoo että se on ”place to be”. The Black
Marketissa, missä oltiin viime viikonloppuna, oli jotkut kinkerit ja sinne
maksoi sisään niin päätettiin kokeilla toista paikkaa. Päädyttiin sellaiseen
kuin The Old Pumphouse. Se oli supertunnelmallinen, isohko pubi, jossa
takkatulet roihusi telkkariruuduilla ja ihania valoja joka paikassa. Juotiin
taas Malibut with lemonade ja ai että, NAM! Aika meni siivillä Tiian kanssa,
kun kysyttiin toisilta kysymyksiä ”kumman kaa olisit mielummin” –periaatteella.
Hahaa, se on parasta viihdettä!
Lauantaina lähdettiin tekemään Brighton part. 2 kierros.
Suunnitelmana oli nähdä SE Brightonin laituri ja museo ja pikaisesti käydä
muutamassa kaupassa. Ensin suunnattiin juna-asemalta museolle. Museo oli iso ja
moderni ja siellä oli kaikenlaista upeaa nähtävää. Vaatenäyttely oli
maksullinen ja sinne ei menty. Se olisi ollut varmasti tosi mielenkiintoinen. Museolta
jatkettiin Brighton Pierille, eli laiturille. Laituri oli ISO. Siellä oli
paljon ruoka, koru ja muita säläkioskeja sekä huvipuistolaitteita ja ravintola.
Aivan ihana paikka jättimäisistä puluista huolimatta. Piti koko ajan varoa
ettei ne hyökkää tai pommita (=pasko niskaan), sillä Tiiaa pommitettiin
perjantaina. Töihin mennessä huomasin, että sillä on jotain valkoista selässä.
Hahahaaa! Käytiin lounaalla ihan kivassa italialaisessa ravintolassa ja siitä
lähdettiin kiertämään muutama kauppa. Brighton on ihanan värikäs kaupunki ja
siellä näkee myös erilaisten pukeutumistyylien kirjoa. Siellä kaikki kukat
kukoistaa.
Illalla lähdettiin vielä käymään ulkona. Mentiin taas Black
Markettiin ja siellä on ilmeisesti lauantaisin kunnon bileet! Aivan törkeesti
jengiä. Viime viikolla siellä oli meijän lisäksi ehkä 10 ihmistä. Siellä taas
kaks suomalaista typykkää istuskeli toppatakkien kanssa kun tässäkään paikassa
ei sitä narikkaa ole. Voi huoh, mä sanon. En vaan voi käsittää miten ihmiset
tarkenee tulla näihin baareihin ilman takkeja ja kulkea tuolla merituulen
tuiskeessa pelkällä topilla. Ei tulisi mieleenkään.
Täällä on myös yleisestikkin ihmiset todella ystävällisiä ja
kohteliaita. Ihmiset kutsuvat helposti toisiaan lellittelynimillä ja muakin on
kutsuttu nimillä ”darling” ja ”love”. Se on ihanan kuuloista ja tämä koko
kulttuuri on niin lämminhenkinen. On myös toisenlaisia kohteliaisuuksia
sadellut vähän joka suunnalta. Lähes aina kun kävellään töihin tai vaikka
keskustaan joko autot tööttäilee tai miehet viheltelee tai huutelee jotain
nasevia lausahduksia. Ehkä mä oon sitten täällä Englannissa hyvännäköinen?!
Jooooopajoo…
Sunnuntaina vietettiin laiskaa päivää ja pestiin muutama
koneellinen pyykkiä. Tekipä hyvää.
xoxo, Laura
xoxo, Laura
Brighton kuvia:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)