lauantai 2. maaliskuuta 2013

Back in Finland

Heippa!

Tosiaan, nyt ollaan Suomessa. Nyt on lauantaiaamu, jota vietän kahvikuppi kourassa mennyttä 5 viikkoa muistellen. Ja kiitos Tiia kun opetit mut tähän pakolliseen aamukahviin... Not.

Mulla on ihan hirveän haikea olo. Surullinen olo. Tottakai on ihanaa olla kotona ja nähdä perhe ja ystävät, mutta fakta on se, että mä rakastin Englantia ja Hastingsia. Mä rakastan Englannin kulttuuria, englantilaisia ihmisiä ja sitä lämpöä mikä huokuu niistä ihmisistä vaikka ulkona onkin jäätävän kylmä. Hastings alkoi 5 viikon aikana tuntumaan jo  kodilta ja tuntui todella kamalalta jättää se. Isäntäperheen jättäminen tuntui myös hirveältä, samoin kun ihanimman Serenityn supertiimin jättäminen. Mulla tulee kaikkea niin kamala ikävä, että en osaa kuvitellakkaan. Onneksi on kuitenkin muistot. Ja Facebook ;)

Nyt ei auta kun alkaa elämään taas sitä elämää minkä jätti taakseen Suomeen. Ehkä tämä vielä iloksi muuttuu.

torstai 28. helmikuuta 2013

Last week! OMG!!


Heyy!

Lauantaina lähdettiin kiertämään Lontoota toiseen otteeseen. Tällä kertaa keskityttiin vaan shoppailuun, yllätys yllätys.

Tiian pomo oli vinkannut, että Hastingsin Information Centeristä saa junalippuja ostettua tuntuvalla alennuksella ja mehän suunnattiin heti sinne. Jep, liput sai melkein 8 puntaa halvemmalla ja se oli erittäin jees. Kieltämättä mulla kävi mielessä pieni ajatus, että tässä on joku koira haudattuna mutta se sitten unohtui.

Lauantaiaamuna 9.30 hypättiin junaan. Lipuntarkastaja pyysi kaikkia näyttämään lippuja ja meikäläiset kirkkain silmin vetäisi halvat junaliput esille. Lipuntarkastaja kertoi meille, että nämä kyseiset liput ei käy tässä junassa. No niinpä tietysti. Yleisesti ottaen kaikki tämän maan asukit kenen kanssa on tullut asioitua ovat olleet todella ystävällisiä ja mukavia, paitsi tämä henkilö. Töykeästi hän ilmoitti, että te jäätte pois ensimmäisellä asemalla Lontoossa. Kiitos vaan… Onneksi siellä asemalla meitä autettiin ja päästiin vihdoin Lontoon keskustaan.

Päivä Lontoossa meni kivasti. Ihmisiä oli aivan jäätävän paljon ja tuuli oli kylmempi kuin Suomessa -30 astetta, mutta on se silti niin upea paikka. Kierreltiin kaupoissa ja vähän shoppailtiin ja käytiin syömässä.

Tulomatka junalla oli taas sellaista seikkailua. Ensin Lontoon asemalta piti matkustaa johonkin paikkaan nimeltä East Croydon?! Öö jep. Siellä oltiin kysymysmerkkeinä, mutta onneksi täältä löytyi ystävällistä henkilökuntaa ketkä meitä opasti. Tämä kyseinen henkilökunta myös kysyi ollaanko ruotsalaisia. EI. Meitä on myös luultu saksalaisiksi ja yksi asiakas töissä luuli mua skottilaiseksi. Hahaa, ei ihan. Matka Lontoosta Hastingsiin kesti junavaihtoineen yli 2 tuntia… Hohhoijaa. Oltiin kotona vasta puoli 11 illalla ja arvatkaa vaan kuinka rättipoikkipuhki.

Sunnuntaina kierreltiin Hastingsin Vanhan Kaupungin pikkuputiikkeja. Siellä oli ihana tunnelma. Sunnuntaiaamupäivä pikkukaduilla. Kahvi tuoksuu ja linnut laulaa. No okei, linnut ei laulanut. Lokit ei laula, lokit rääkyy. Ne rääkyy myös joka aamu meidän ikkunan takana. Siellä ne rumilukset istuu katon reunalla ja jokainen raakkuu vuorollaan. Yäk. Kaupoista tuli ostettua hieman matkamuistoja ja tuliaisia. Sunnuntai-iltana käytiin kävelemässä rannalla. Pimeä meri on niin pelottava!

Maanantaisen vapaapäivän missio oli metsästää uusi matkalaukku. Voi kyllä. On tullut shoppailtua sen verran, että vaatteet ja etenkään mun uusi kenkäkokoelma ei mahdu laukkuun. Pikku kierroksen jälkeen laukku löytyi Sports Directista 17 punnalla!! Huhhuh. Laukun oikea hinta oli 50 puntaa eli aika hyvä diili ;) Raahatessamme laukkua kotiin meidät pysäytti nainen ja kysyi mistä ollaan laukku ostettu kun oli noin halpa. No niin! Ei mikään ihme, että ihmiset keskustassa tuijotti meidän uutta laukkua koko ajan kun siinä komeili kissan kokoinen 70% DISCOUNT lappu! Mä jo kuvittelin, että yks mies meinasi ryöstää meidät kun se jäi kyyläilemään tota laukkua. Jepjep Laura…..

Tiistaina mulla oli tosi karmea kurkkukipu ja töissäkin olin vähän horroksessa koko ajan. Hutera olo eikä kävelymatka kotiin auttanut asiaa. Tiistai-ilta meni vaan peiton alla maatessa. Onneksi Bob ja Viv antoi mulle lääkettä!

Keskiviikko. Enää päivä jäljellä. Ihan hullua. Töissä oli haikea fiilis kun ajatteli, että pari päivää enää. Työkaveritkin koko ajan kyseli mun kotiinlähtöfiiliksiä ja siinä se todellisuus jotenkin iski. Mä oon 2 päivän päästä jo kotona. Apua.

Keskiviikkoiltana Bob ja sen kaveri David vei meidät pieneen englantilaiseen pubiin. Keskiviikkoiltaisin siellä on bändi soittamassa bluegrass – musiikkia. Ei ihan meikäläisen musiikkimaulle sopivaa, mutta livemusa on kuitenkin aina livemusaa. Sitä on niin ihana katsoa ja kuunnella. David tarjosi meille muutamat sidukat ja oli muutenkin mukava ilta muutamaa ällötystä lukuun ottamatta!

Torstaina oli tosiaan viimeinen päivä töissä… Koko päivän oli superhaikea fiilis ja kun lähdön paikka läheni, se muuttui vaan haikeammaksi. Kaikkia ihania työkavereita tuli halailtua ja muutama kyynelkin tirautettua. En voi käsittää miten aika on mennyt näin nopeasti. Ei voi kyllä kukaan muukaan. Mulle tulee ihan hirveä ikävä koko Serenityn ihanaa porukkaa. Julie, Star, Michael, Vicky, Ashleigh, Penny, Jaz, Amie, Abbie ja Camilla, I will miss you all!! xoxo <3

perjantai 22. helmikuuta 2013

Tornin huipulla huojumista ja töihin juoksemista

Hi there!

Viikonloppu tuli ja meni. Jälleen kerran liian nopeasti. Saatiin taas maanantait vapaaksi töistä ja lähdettiin seikkailemaan pikkukaupunkiin nimeltä Rye. Hastingsista Ryeen kesti junamatka noin 25min, eli ei paha.

Puolen päivän jälkeen hypättiin junaan. Matkalla näkyi ihanaa maalaismaisemaa ja varmasti miljoona lammasta. Saavuttiin Ryen pikkuiselle juna-asemalle ja ensiksi päätettiin etsiä St. Maryn kirkko. Meidän hostdad Bob kehotti menemään sinne ja etenkin maksaa muutama punta, että pääsee kapuamaan ylös torniin. Kirkko ja sen piha oli kaunis ja vanhanaikainen. Upeita lasimaalauksia ja holvikaaria sekä aavistuksen mystinen tunnelma. Mä en myöskään ole mikään superuskovainen, mutta why not? Kirkko oli ehdottomasti näkemisen arvoinen. Maksettiin muutama punta päästäksemme torniin. Voi tsiisus. Ei ihmekkään, että Bob kehotti meitä menemään sinne ja jälkeenpäin kun muistelee niin sillä oli aina sellainen vinkeä hymy naamalla kun se tästä tornista puhui. Ja kyllä selvisi, että miksi. Matka ylös huipulle oli KAMALA. Täytyi kavuta ahtaita käytäviä ja varoa koko ajan päätä ettei se kolahda kattoon. Asiaa ei auttanut myöskään pienet rappuset/tikapuut joita piti kiipeillä ylös. Olo oli aavistuksen horjuva koko ajan ja me Tiian kanssa vinguttiin molemmat vuoronperään miten kamalaa tää on ja me suurin piirtein kuollaan tänne. No ei nyt ihan. Oltiin vihdoin ylhäällä, samalla tasanteella mistä löytyi kirkon kellot. Jalat täristen siellä hetki pällisteltiin kunnes tajuttiin, että kappas. Siellä oli ulko-ovi, joka oli raollaan. Tiia yllytti mua avaamaan sen ja APUA!! Ovesta pääsi tornin ulkotasanteelle. Jalat ja koko kroppa vaan tärisi entistä enemmän kun astuttiin ulos. Aivan mielettömät näkymän koko kaupungin yli, mutta kyllä meitä pelotti. Kaiken lisäksi tasanteen kaide oli jotenkin tosi matalalla ja olo oli niin hutera koko ajan, että ei siellä kauaa pystynyt olla. Mä pelkään korkeita paikkoja ihan kuollakseni, mutta pakkohan toi nyt oli nähdä. Ihan käsittämättömän upea näköala. Kun päästiin takaisin maan kamaralle oli niin voittajafiilis.

Kirkolta lähdettiin kiertelemään ihanaa pikkukaupunkia ja käytiin lounaalla. Kylä oli pieni, mutta supersöpö. Ei tullut oikeen mitään shoppailtua, mutta ihan hyvä vaan!

Tiistaina, keskiviikkona ja torstaina perushommia.  Aamulla töihin ja illalla kotiin päivälliselle. Tai itse asiassa illalliselle. Tälläkin viikolla on ollut ruoka melkein joka päivä vasta 8 aikaan illalla. Voi morjens.
Keskiviikkoiltana käytiin Ye Olde Pumphouse nimisessä paikassa juomassa juomat. Se on kyllä niin söpö ja tunnelmallinen. Siellä me Tiian kanssa kelailtiin kaikkia näitä 4 viikon aikana tapahtuneita juttuja. On sitä tullut tehtyä kaikenlaista ja ihan kiva palata ensi viikolla Suomeen, mutta kyllä mulla tulee tätä paikkaa ikävä. Ja paljon. Tämä kokemus on ollut niin mieletön ja todellakin once in a lifetime.

Töissä on ollut kivaa. Työkaverit on kaikki niin mukavia ja ystävällisiä. Asiakkaat myös. Mä oon taas tällä viikolla ollut ”love” tai ”darling” tai ”sweetheart” tai ”honey” miljoona kertaa. Ihana kulttuuri. Love it. Yksi asiakas ei edes tajunnut, että mä en ole täältä kotoisin vaan alko puhumaan mulle jostain Englannin talvista muutama vuosi takaperin. Oli siinä aivan äimänä, kun totesin ettei mulla ole hajuakaan tämän maan säätiloista viime vuosina kun olen kotoisin Suomesta. Puhuin kuulemma niin sujuvasti. Tippiäkin on tullut saatua aika kivasti, paras päivän saldo oli yhteensä 6 puntaa!

Torstaina oli illalliseksi chicken wingssejä. Se oli varmaan mun elämän kamalin ruokailukokemus. Mä en ole mikään lihan suuri ystävä, mutta kana yleensä menee. Mä inhoon kaikkia luita ja jänteitä ja sitkeetä lihaa ja etenkin sitä läskiä. Ja nää kanansiivet oli niitä täynnä. Selvisin hengissä, mutta aterian jälkeen oli aavistuksen etova olo. Y-Ä-K.

Perjantaiaamuna nukuttiin ensimmäistä kertaa pommiin. Tiia oli unohtanut laittaa herätyskellon soimaan ja mä nyt vaan yksinkertaisesti omistan niin hyvät unenlahjat, että jos olisi torkuttamisen maailmanmestaruuskisat, mä voittaisin ne. Pieni paniikki tuli ja kahvit jäi juomatta. Puolijuoksulla vedettiin töihin ja ei onneksi myöhästytty kuin muutama minuutti.

Huomenna, eli meidän vikana viikonloppuna täällä, on Lontoopäivä part. 2. Jihuu!

xoxo, Laura


Kuvia Ryestä:









 




 







 









 



maanantai 18. helmikuuta 2013

Taas yksi työviikko ja Brighton part. 2


Hello everyone!

Maanantaina oli taas vapaapäivä kun työharjoittelupaikalla oli hiljaista, niinkuin aina maanantaisin. Täällä on myös maanantaisin tosi usein joitakin kauppoja ja kahviloita suljettuna. Outoa. Maanantaille oltiin suunniteltu, että lähettäisiin kaupunkiin nimeltä Rye. Se on enemmänkin sellainen vanha nähtävyyskaupunki eikä mikään shoppailuparatiisi. Maanantaiaamuna kuitenkin todettiin sään olevan kamala eikä ollenkaan hyvä nähtävyyksien kiertämiseen ja valokuvaamiseen, joten päätettiin pysyä Hastingsissa.

Puolen päivän aikaan käveltiin Vanhaan Kaupunkiin ja käytiin Kalastusmuseossa ja yritettiin löytää Hastingsin Luolat. Ja pah. Me ollaan Tiian kanssa niin huonoja suunnistajia, että ei tullu taas kesää. Päädyttiin kuitenkin sellaiseen paikkaan kuin East Hill. Viikonloppuisin tälle kukkulalle pääsee kulkemaan hissillä, mutta kun oli maanantai, täytyi kavuta loputtomat portaat ylös. Kukkulalta näkyi koko Hastingsin keskusta ja vähän pidemmällekkin sekä merimaisema oli mieletön. Portaiden vieressä oli istumapenkkejä ja niihin oli kaiverrettu poismenneiden henkilöiden nimiä ja kivoja asioita heistä. Niitä oli ihana lukea.

Kukkulalla oli iso peltoaukea ja todella märkää ja mutaista. Meinasin kaatua ainakin 5 kertaa! Kengätkin hörppäsi aimo annoksen vettä. Kengät litisten ja sukat märkinä käveltiin keskustaan lounaalle ja siitä vielä muutama kilometri kotiin. Joopajoo, oli myös ihan kuningasidea laittaa uudet kengät jalkaan tolle reissulle.

Vanha Kaupunki & East Hill kuvia:

















Tiistaina mentiin taas työharjoittelupaikkoihin. Tammi-helmikuu on hiljaista aikaa ja sen kyllä huomaa. Huoh, miten tylsää. 8-tuntinen työpäivä tuntuu ikuisuudelta ja koko päivän jaloillaan seisoskelu on todella väsyttävää.

Tiistai-iltana lähdettiin tsekkaamaan mitä tapahtuu Vanhassa Kaupungissa. Täällä tosiaan juhlittiin Laskiaista viikon verran. Se oli viikon kestävä festivaali ja melkein joka päivä tapahtui jossakin jotain. Laskiaistiistai oli loppuhuipennus ja silloin Vanhassa Kaupungissa soitti erilaisia bändejä eri pubeissa ja ihmisiä parveili kaduilla. Festivaalin teemana oli Mardi Gras ja suurella osalla ihmisistä oli hienot aiheeseen kuuluvat maskit tai he olivat muuten pukeutuneet teeman mukaisesti. Meininki oli aikamoista, sillä ihmisiä oli niin paljon, että pubeihin ei mahtunut sisälle. Sielläkin pubissa missä me käytiin oli aavistuksen ahdas tunnelma.

Keskiviikko ja torstai oli aika hiljaiseloa. Aamulla töihin kävely, töissä seisoskelu ja töistä kotiin kävely. Torstaina oli ystävänpäivä ja Tiia sai ystävänpäiväkortin salaiselta ihailijalta. Hmm.. keneltäköhän? Ja sille tuli TIETYSTI paha mieli kun sillä ei ollut mitään mulle. That’s what friends are for.

Perjantaina meni taas yksi työpäivä ihan kivoissa tunnelmissa. Mun työkaverit on tosi mukavia. Etenkin vanhempi naiskampaaja Star. Joo, sen nimi on oikeasti Star. Niinku tähti. Se on todella mukava ja siltä oon oppinu paljon. Samoin nuorempi tyttö Vicky. Tooodella ihana tyyppi ja aivan mieletön kampaaja. Se tyttö osaa föönata tukkaa. Myös sen pelottavan Michaelin kanssa on mennyt hyvin. Se on ollut mulle tosi mukava ja on ollut mielenkiintoista seurata sen työskentelyä. Aluksi olin sen seurassa aina todella varpaillani, kun aamulla se ei saattanut edes tervehtiä. Nyt se jo tervehtii ja juttelee päivät pitkät. Mun pomo Julie antoi mulle taas maanantain vapaaksi. Julie on myös aivan ihana ihminen, joka koko ajan on huolehtimassa työntekijöistään ja asiakkaista.

Perjantai-illan kunniaksi lähdettiin muutamille drinksuille Vanhaan Kaupunkiin. Se on ihana paikka niin päivällä kuin illalla ja kaikki sanoo että se on ”place to be”. The Black Marketissa, missä oltiin viime viikonloppuna, oli jotkut kinkerit ja sinne maksoi sisään niin päätettiin kokeilla toista paikkaa. Päädyttiin sellaiseen kuin The Old Pumphouse. Se oli supertunnelmallinen, isohko pubi, jossa takkatulet roihusi telkkariruuduilla ja ihania valoja joka paikassa. Juotiin taas Malibut with lemonade ja ai että, NAM! Aika meni siivillä Tiian kanssa, kun kysyttiin toisilta kysymyksiä ”kumman kaa olisit mielummin” –periaatteella. Hahaa, se on parasta viihdettä!

Lauantaina lähdettiin tekemään Brighton part. 2 kierros. Suunnitelmana oli nähdä SE Brightonin laituri ja museo ja pikaisesti käydä muutamassa kaupassa. Ensin suunnattiin juna-asemalta museolle. Museo oli iso ja moderni ja siellä oli kaikenlaista upeaa nähtävää. Vaatenäyttely oli maksullinen ja sinne ei menty. Se olisi ollut varmasti tosi mielenkiintoinen. Museolta jatkettiin Brighton Pierille, eli laiturille. Laituri oli ISO. Siellä oli paljon ruoka, koru ja muita säläkioskeja sekä huvipuistolaitteita ja ravintola. Aivan ihana paikka jättimäisistä puluista huolimatta. Piti koko ajan varoa ettei ne hyökkää tai pommita (=pasko niskaan), sillä Tiiaa pommitettiin perjantaina. Töihin mennessä huomasin, että sillä on jotain valkoista selässä. Hahahaaa! Käytiin lounaalla ihan kivassa italialaisessa ravintolassa ja siitä lähdettiin kiertämään muutama kauppa. Brighton on ihanan värikäs kaupunki ja siellä näkee myös erilaisten pukeutumistyylien kirjoa. Siellä kaikki kukat kukoistaa.

Illalla lähdettiin vielä käymään ulkona. Mentiin taas Black Markettiin ja siellä on ilmeisesti lauantaisin kunnon bileet! Aivan törkeesti jengiä. Viime viikolla siellä oli meijän lisäksi ehkä 10 ihmistä. Siellä taas kaks suomalaista typykkää istuskeli toppatakkien kanssa kun tässäkään paikassa ei sitä narikkaa ole. Voi huoh, mä sanon. En vaan voi käsittää miten ihmiset tarkenee tulla näihin baareihin ilman takkeja ja kulkea tuolla merituulen tuiskeessa pelkällä topilla. Ei tulisi mieleenkään.

Täällä on myös yleisestikkin ihmiset todella ystävällisiä ja kohteliaita. Ihmiset kutsuvat helposti toisiaan lellittelynimillä ja muakin on kutsuttu nimillä ”darling” ja ”love”. Se on ihanan kuuloista ja tämä koko kulttuuri on niin lämminhenkinen. On myös toisenlaisia kohteliaisuuksia sadellut vähän joka suunnalta. Lähes aina kun kävellään töihin tai vaikka keskustaan joko autot tööttäilee tai miehet viheltelee tai huutelee jotain nasevia lausahduksia. Ehkä mä oon sitten täällä Englannissa hyvännäköinen?! Jooooopajoo…

Sunnuntaina vietettiin laiskaa päivää ja pestiin muutama koneellinen pyykkiä. Tekipä hyvää.

xoxo, Laura 


Brighton kuvia: