maanantai 11. helmikuuta 2013

Viikonloppu Hastingsissa

Slurps!
Tämä viikonloppu päätettiin pysyä kotosalla eli Hastingsissa. Perjantai-iltana päätettiin mennä yhdille drinkeille työviikon päätteeksi. Oltiin kuultu sellaisesta paikasta kun The Dragon Bar, joka sijaitsee Vanhassa Kaupungissa. Tilattiin taksi, joka oli taas aivan överihalpa. Lohikäärmebaarin ulkopuolella todettiin, että onpas paljon porukkaa. Mentiin kuitenkin sisälle, mutta eipä kauaa siellä viihdytty kun eteenpäin kulkeminenkin oli vaikeaa istumapaikoista puhumattakaan. Kadun toisella puolella oli uuden ja nuorekkaan näköinen paikka The Black Market. Tilattiin sieltä summamutikassa jonkinlaiset sidukat ja istuskeltiin ja katseltiin ympärillemme. Aika tyhjältä näytti paikka, mutta ainakin soi hyvä musiikki!

Malibut 
Siidereiden tilaamisessa täytyy täällä olla tosi tarkkana, sillä täällä myydään sellaistakin siideriä, joka on 12 prosenttista! Meidän hostdad kertoi kauhutarinan jossa suomalainen tyttö, joka asui näiden talossa ulkomaanvaihdon ajan oli vahingossa juonut tätä vahvaa siideriä. Kuulemma vielä 4 kappaletta. Tyttö oli ollut tajuttomana ja tuotu ambulanssilla kotiin… Jaiks! Me ei kyllä siihen litkuun kosketa!

Anyway, istuskeltiin baarissa ja juteltiin meidän ajasta täällä ja oli hauskaa. Ilta muuttui vielä hauskemmaksi kun tavattiin mukavia ihmisiä ;) Lähdettiin kotiin kuitenkin aika aikaisin, koska oltiin suunniteltu lauantaille ohjelmaa Hastingsia kierrellen.

Lauantaiaamuna vedettiin myslit ja kahvit naamaan ja lähdettiin tallustamaan kohti Hastingsin Museota. Mä en todellakaan, siis TODELLAKAAN, ole mikään museoihminen, mutta kun on tällaisesta paikasta kyse ja Bob tätä meille suositteli niin pakko siellä oli käydä. Ja hyvä että käytiin. Museo oli todella mielenkiintoinen paikka. Siellä oli dinosaurusnäyttely ja eläinnäyttely sekä paljon asiaa muinaisen ajan intiaaneista. Kaikista karmivin oli kyllä ehdottomasti jättimäinen krokotiili lasin takana ja nappia painamalla sai vielä lisävalaistusta ja HYI! Pelkäsin koko ajan että se herää eloon…

Museolta jatkettiin keskustaan ja käytiin syömässä tonnikalasalaatit. Mulle tuli tän kyseisen salaatin jälkeen aivan hirveä olo, ja voitte varmaan arvata, ettei olla menossa siihen paikkaan uudestaan! Hetken puhaltelun jälkeen kierreltiin kaupoissa ja Hastingsin Priory Meadow ostoskeskuksessa. Tältä reissulta lähti mukaan kahdet kengät, kaksi paitaa sekä kahdet korvikset. Ihan kun mulla ei niitä korviksiakin olis jo tarpeeksi. Käytiin vielä ostamassa muutamat alottelusiiderit, koska päätettiin lähteä bilettämään!

Oltiin kuultu baarista The Brass Monkey ja Bobkin sanoi sen olevan hyvä paikka. Jepjep. Aluksi kun mentiin sisään siellä soi bluesmusiikkia ja klo 12 jälkeen musiikki vaihtui 70-90 luvun rokkikappaleiksi. Mä tykkään rockmusiikista, mutta mä en todellakaan osaa sitä tanssia ja eikä vaan oltu sellaisella tuulella. Tähän paikkaan maksoi sisäänkin 5£ ja narikka 1£. Vaihdettiin baaria ja kokeiltiin paikkaa nimeltä Fluid. Se näytti kivalta nuorten paikalta ja hyvää musiikkia kuului. Maksettiin tännekkin paikkaan 5£ sisäänpääsymaksuna ja todettiin että ....... Tämä mesta oli ehkä meidän huoneen kokoinen ja baaritiski ja ”tanssilattia” oli yhdistetty. Kuulostaa hyvältä, eikö? Parasta siinä oli vielä se, että Fluidissa ei ollut narikkaa ollenkaan! Siellä me suomalaiset seisottiin toppatakit päällä ja villahuivit kaulassa keskellä baaritiskitanssilattiaa. Jepjep vaan tällekin paikalle. Otettiin sieltäkin aika nopeasti jalat alle ja lähdettiin kävelemään kotia kohti, sillä taksitolpalla oli muutama muukin. Nyt ainakin selvisi minkä takia ihmiset kulkevat pelkät mekot päällä (puolialasti) yöllä Hastingsin kaduilla: baareissa ei ole paikkaa mihin sen takin voisi jättää. Ihan käsittämätöntä. Meillä oli kylmä toppatakit päällä siellä mereltä puhkuvasta tuulesta niin en osaa edes kuvitella kuinka kylmä niillä muilla oli, jotka ei omistaneet takkia. Kävelymatka kotiin ei ollut mikään järin mukava ja jotkut ällöttävät pojat huuteli meille kadun toiselta puolelta puolet matkasta. Että sellasta. Mulla edelleen vaivaa jaloissa kauheet rakot ja sen vuoksi kävelin tosi vinkuraan koko matkan ja sen kyllä huomasi seuraavana päivänä. Oikea pohje oli aivan jumissa!

Sunnuntaiaamuna herättiin ilman krapulaa. Jes! Bob kertoi meille keskustassa tapahtuvasta The Umbrella Paradesta ja haluttiin päästä katsomaan sitä. Käveltiin jälleen keskustaan kamalassa tuulessa ja sateessa ja voin kertoa, että mun mieliala ei ollut järin hyvä! Saavuttuamme keskustaan meitä vastaan marssi iso lauma ihmisiä pukeutuneina eriväreihin ja hauskat sateenvarjot käsissään. Se oli ihan mieletöntä. Paaaaaljon ihmisiä, paljon värejä, paljon musiikkia ja rumpujen soittoa sekä muutama sateenvarjo. Ihanaa. Käveltiin paraatin perässä paikkaan mihin marssi loppui ja aivan yhtäkkiä yksi paraatin jäsenistä hyppii meidän luokse ja yrittää saada meitä mukaan. Mä käännän just päätä pois ja mies nappaa Tiian kädestä kiinni ja repii sen mukanaan paraatin keskelle. Mies hyppii ja tanssii Tiian ympärillä ja Tiia seisoo siellä aivan kysymysmerkkinä. Ihmiset ottaa paljon kuvia ja arvatkaa mitä mä teen? Nauran. Nauroin niin paljon, että mun silmät vuosi vettä kuin vesiputoukset. Ihmiset katsoi muakin pikkusen oudosti. Ai että, huhhuh. Naurattaa vieläkin. Vihdoin Tiia pelastaa itsensä paraatin syövereistä ja nauretaan lisää. Kuvista voi myös päätellä kuinka paljon on naurettu, kun kuvauskäsi ei pysynyt hirveän vakaana...

Kylmän sadepäivän kunniaksi mentiin ihanaan kahvilaan kaakaoille. Nam. Kaakaoiden jälkeen käytiin muutamassa kaupassa TAAS metsästämässä Tiian poikaystävälle tuliaispaitaa. No voitte vaan arvata löytyikö, NO EI! Käveltiin kotiin aivan jäätävässä myrskyssä ja muutaman kerran tuntui siltä, että jos ei vaan painaisi tuulta vastaan ja päästäisi itsensä rennoksi, lentäisi varmasti jonkin talon katolle. Lokeillakin näytti olevan hankaluuksia. Iso parvi lintuja vaan räpiköi paikallaan taivaalla. Hahhah. Olisi varmasti rankkaa olla lintu Englannissa.

Kaksi läpimärkää tyttöä pääsi vihdoin ja viimein kotiin ja sunnuntai-ilta vaan löhöiltiin ja odotettiin koska katto repeää irti talosta, koska tämä tuuli on jotain ihan käsittämättömän kamalaa.

xoxo, Laura









 









perjantai 8. helmikuuta 2013

Brighton ja ensimmäinen työharjoitteluviikko


Perjantaina olin ensimmäistä päivää työharjoittelupaikassani Serenity Beauty Roomsissa. Parturi-kampaamo on iso paikka ja siellä työskentelee noin 10 ihmistä… luulisin? He vain tulevat ja menevät ja välillä on milloin kenelläkin vapaapäivää sun muuta, niin ei pysy yhtään laskuissa kuka on töissä milloinkin ja onko työntekijöitä vielä lisää ja he eivät ole vain osuneet samalle päivälle mun kanssa. Serenityssä tarjotaan hiuspalveluita sekä kauneuspalveluita hiustenleikkuusta kasvohoitoon.

Mun ensimmäiset tuntemukset työharjoittelupaikasta on hyvät. Serenityssä on enimmäkseen hyvä ilmapiiri työntekijöiden kesken vaikka SE Michael kenestä puhuin jo aikaisemmin haluaa välillä aiheuttaa vähän hämmennystä.  Kaikki ovat olleet mulle tosi mukavia ja ymmärrän lähes kaiken mitä ne puhuu. Mun englannin puhumista on kehuttu kauheesti ja ihmiset ihmettelee miten osaan puhua sitä niin hyvin. En määä tiiä? Mä vaan osaan. Mun ala-asteen englanninopettaja aina sano mulle, että osaa lausua englanninkielisiä sanoja hyvin, koska mulla on ärrävika. Makes sense?

Tällä työharjoittelujaksolla keskityn vaan toisen maan kulttuurin omaksumiseen ja siihen, miten asiat tehdään täällä. Pääsen myös seuraamaan todella taitavien ammattilaisten upeaa käsityötä ja tutustumaan mukaviin ihmisiin. Itse en pääse tekemään asiakkaita, koska täällä on opiskelijoiden suhteen vähän erilainen kulttuuri. Ensin he ilmeisesti menevät collegeen opiskelemaan parturi-kampaajaksi ja ovat siellä muutaman päivän viikossa ja muutaman päivän viikossa jossakin kampaamossa tekemässä assistentin hommia eli pesemässä asiakkaiden hiuksia, siivoamassa, palvelemassa asiakkaita ja seuraamassa ammattilaisten työskentelyä. Täällä on myös jonkinlaiset tasot, joilla jokainen kampaaja on. Leveleitä on kolme. Kuulostaa tosi hankalalta ja opiskelu kestää kauan.

Nyt oon ollut Serenityssä noin viikon ja oon kyllä tykännyt. Olen pelkällä katselulla oppinut jo paljon ja saanut hyviä vinkkejä omaan työskentelyyn. Englantilaiset on kyllä mielettömiä föönaajia. Huhhuh. Aivan ihania lopputuloksia! Sitä föönaamista vois katsoa loputtomasti. Niiden varmat otteet ja nopeus on ihailtavaa. No, totta kai tässä puhutaankin nyt monen vuoden kokemuksen omaavista rautaisista ammattilaisista, mutta anyway. Upeeta. Minäkin olen päässyt pesemään asiakkaiden hiuksia ja auttanut kampaajia niiden töissä. Pesin jopa Michaelin hiukset kun se pyysi! Oli aika jännittävää… Pesun jälkeen ei sanonut mitään, joten ehkä se oli sen tyyli kiittää :D. Jepjep! Mun hiukset toimi myös harjoituskappaleena yhdelle Junior Stylisteistä, kun se halus harjoitella hääkampauksia. Hienoja kampauksia Amie osasi kyllä tehdä ja lopuksi sain kiharat koko tukkaan! Perjantaina oli kiire päivä ja oli paljon hommaa. Pomo antoi mulle maanantain vapaaksi kun on hiljaisempaa ja sano, että tehkää Tiian kanssa jotain kivaa! Jee!

Lauantaina oltiin tosiaan Lontoossa ja maanantaina päätettiin lähteä vapaapäivän kunniaksi Brightoniin päiväksi. Sunnuntaina oltiin toooosi väsyneitä ja nukuttiin pitkään, Tiia tosin nukku vielä pidempään! Käytiin Lidlissä ostamassa työviikolle lounastarpeita ja hölläiltiin vaan ja ai että teki hyvää!

Maanantaiaamuna lähdettiin junalla matkustamaan Brightoniin. Matka kesti noin tunnin ja maisemat oli mielettömät. Ihanaa maaseutua: hevosia, lehmiä ja lampaita! Brightonissa hetki oltiin eksyksissä kunnes löydettiin ensimmäiselle etapille: Museolle ja Royal Pavilionille. Museo oli suljettu maanantaisin, plääh! Royal Pavilion tosin oli aika mieletön. Tiia nimesi sen Aladdinin linnaksi ja sitä se kyllä oli sipulikattoineen. Tosi upea paikka! Nähtävyyksien jälkeen suunnattiin lounaalle syömään pastat. Hyvät ja kalliit ruuat oli ja en tiiä miten taas eksyttiin niin hienoon ravintolaan. Laura from Finland huomas ravintolassa, että sen paita oli väärinpäin… voi terve. Tämän episodin jälkeen oli vuorossa shoppailua Brightonin Churchill Squaren ostoskeskuksessa ja Western Roadilla. Primarkista ostin 2 paitaa ja neuletakin sekä kaksi pikkulaukkua ja kaulakorun. NewLookista lähti mukaan kaksi paitaa. Ja kaikki sinisiä. Tiialle manailinkin, että mikä sinisen värin villitys mulla on menossa. Ennen mä en tykänny siitä väristä yhtään! Huhheijaa. Metsästettiin myös Tiian poikaystävälle jotain kivaa t-paitaa ja se vei kauan ja mitään paitaa ei Tiia vielä ostanut! Shoppailujen jälkeen oltiin menossa Brightonin kuuluisalle laiturille, mutta se oli jo sulkeutunut. Se jäi kaivertamaan ja päätettiin jo, että pakko tulla tännekin uudestaan! Silloin ehkä pääsisi myös katsastamaan sen museon. Junalippu oli tosin aika kallis, 13£ mutta ehkä sen kestää! Päivän päätteeksi oli tuloksena lisää rakkuloita jaloissa.. @!#&%/* mun jalat kuolee!

xoxo, Laura





















keskiviikko 6. helmikuuta 2013

London calling!


Hi ya!



Lauantaina käytiin Lontoossa ja se oli kaupunki oli MIELETÖN. Iso, kaunis ja jotenkin tosi lumoava! Lähdettiin matkaamaan aamulla 9.30 junalla kohti Lontoota ja matka kesti 1,5 tuntia. Tämän Lontoon reissun järjesti Ann Parsons, kuka vetää tätä koko ulkomaillatyössäoppimisjuttua. Ann ja hänen miehensä John matkustivat junalla meidän kanssa Lontooseen ja Jon veti meille esittelykierroksen Lontoon nähtävyyksistä.

Lontoon kaduilla oli muutama muukin ihminen ja ehkä 80% aurinkoisena lauantaiaamuna oli turisteja. Niin kuin myös mekin. Sightseeing –kierroksella näimme ainakin Westminister Abbeyn, Buckingham Palacen ja Big Benin. Junan ikkunasta nähtiin myös Lontoon silta, mutta se on pakko päästä näkemään ihan livenä. Käveltiin myös ison puiston läpi, joka oli täynnä ihania oravia ja hirveän isoja ja ällöttäviä lintuja. Hyi. Siis hyi ne linnut, ei oravat!

John oli hyvä opas ja kertoi mielenkiintoisia asioita, esimerkiksi Lontoon kaduilla nähtävistä sotilaista. Ne ovat ihan oikeita sotilaita. Osa heistä on taistellut maansa puolesta. He ovat kaikkea muuta kuin leikkisotilaita! Kadulla näkyi myös sotilas, joka oli ratsain. Hevonen vaikutti kaikkeen tottuneelta ja lungilta kaverilta, mutta silti herää kysymys: Nauttiikohan se elämästään? En usko. Mielettömät suitset sillä ainakin oli päässään!

Kaikkien upeiden nähtävyyksien jälkeen käytiin syömässä ravintolassa nimeltä Fiori. Paikka oli hieno ja ruoka oli hyvää! Ja kallista ;). Lounaan jälkeen alkoi shoppailuparatiisin metsästys. Oxford Streetiltä löytäisi kuulemma kaikki parhaat kaupat, ja siellä ne olivatkin. Primark, Bershka, New Look, etc. Kaikissa ei ehditty käydä, sillä Primark oli 3 kerroksinen jättiläiskauppa ja sen kiertämiseen meni 1,5 h! Forever21 ei löydetty ja se jäi harmittamaan.

Muutamassa muussakin kaupassa ja nähtävyydessä halutaan vielä käydä, joten suunniteltiin uutta matkaa Lontooseen meidän viimeiselle viikonlopulle Englannissa. Jihuu! Tästä meidän isäntäperheen isä Bob varoitteli. Ei tulla ehtimään tehdä kaikkea yhdessä päivässä. Primarkista lähti mukaan kahdet kengät, iiiiihana maastokuvioinen kauluspaita sekä tummanharmaa huppari ja kaikki tämä 41£, ei paha?! 






















''








Voitte vaan kuvitella kuinka väsynyttä porukkaa oli junassa takaisin Hastingsiin :)